tiistai 28. marraskuuta 2017

Mitä mieltä hengitystieinfektio-oirearviosta?

Helsingin ODA-projektissa pilotoidaan kaikkia ODA:ssa kehitettäviä palveluita oirearvioista hyvinvointisuunnitelmaan ja valmennuksiin. Tavoitteena on uusien sähköisten palvelujen avulla parantaa sosiaali- ja terveystoimialan palvelujen tuottavuutta, asiakaskokemusta, saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Pilotointi tehdään kahdella terveysasemalla ja ensimmäisenä pilottina aloittaa oirearvio.

Saimme alkusyksystä mahdollisuuden yhteistyöhön Metropolia ammattikorkeakoulun viiden hengen terveydenhoitajaopiskelijaryhmän kanssa. Innokkaat opiskelijat tarvitsivat aiheen innovaatio/kehittämisprojektiaan varten ja me sotessa ja ODA-hankkeessa tekijöitä haastattelemaan asiakkaita ja työntekijöitä. Lähdimme yhdessä suunnittelemaan haastattelukokonaisuutta, jossa kerätään tietoa oirearvion käytettävyydestä ja ymmärrettävyydestä.

Tästä yhteistyöstä syntyi raportti, jonka havaintoja lainaan tässä kirjoituksessa. Opiskelijat jalkautuivat kolmelle terveysasemalle viikolla 41 ja viettivät kullakin yhden päivän. Terveysasemat valittiin sen mukaan missä vaiheessa ne ovat sähköisen asioinnin käyttöönotossa. Yksi asema on toteuttanut THK eli Terveys- ja hyvinvointikeskustoimintamallia, johon liittyy oleellisena osana sähköinen asiointi, viime joulukuusta. Toinen on aloittanut THK-toimintamallin kanssa syyskuussa ja kolmanteen se on vasta tulossa. Kaikki Helsingin 25 terveysasemaa siirtyvät THK-toimintamalliin vuoden 2018 loppuun mennessä.

Opiskelijoilla oli mukanaan tabletit, joiden avulla asiakkaat ja työntekijät pystyivät täyttämään oirearvion demoversion ja kertomaan siitä mielipiteensä. Lisäksi he täyttivät sähköisen palautelomakkeen. Opiskelijat olivat paikalla klo 9-15 terveysaseman odotustiloissa ja työntekijöiden luona. Kolmen päivän aikana saatiin vastauksia yhteensä 144 henkilöltä, joista asiakkaita oli 110 ja työntekijöitä 34.

Vastaajia oli kaikista ikäryhmistä välillä 18-70+ vuotta. Vastanneista vain 11 % ei käyttänyt lainkaan internetiä. Kysyimme myös muiden sähköisten palveluiden käytöstä, esimerkkeinä verkkopankki, jota käytti 83 % vastaajista, Kanta.fi 58 % ja Kela.fi 52 %. Helsingin sähköistä asiointi.hel.fi palvelua käytti 41 % vastaajista. Vastaajilta kysyttiin myös miten he haluaisivat asioida terveysasemalla. Lähes yhtä paljon halusi asioida sähköisesti 40 % ja puhelimitse 44 %.

Oirearvion käytön helppous oli yksi kysymyksistä ja siinä vastaukset jakautuivat seuraavasti:

Oirearvion käytön leviämistä edesauttava tekijä on suositteluhalukkuus. Vastanneista 84 % koki oirearviopalvelun hyödylliseksi ja 91 % suosittelisi sitä muille. Asiakkaat kommentoivat, että hyvin toimivaa ja apua antavaa palvelua suositellaan, kun taas ohjelman toimimattomuus johtaisi vastakkaiseen mielipiteeseen.

Seuraavaksi poimintoja vastaajien suullisista kommenteista, jotka myös kirjattiin ylös. 

Asiakkaiden mielestä
”Jos miettii, onko tarve hoitoon, niin silloin tästä palvelusta voi olla apua”
"Hyvä idea, ei tarvitsisi heti soittaa terveysasemalle tai lähteä turhaan jonottelemaan."
"sähköinen yhteydenotto hyvä, koska voi keskittyä kuvailemaan oireita kaikessa rauhassa. Puhelimessa menen monesti lukkoon, ja hoitajillakin on aina puhelimessa kiire"
"olisi hyvä, jos oirearvion kautta saisi lääkärinajan"


Ja henkilökunnan mielestä
"Helppokäyttöinen, hyviä kysymyksiä. Odotan innolla, koska saadaan toimintaan oikeasti"
"sujuvoittamaan työskentelyä"
”Kuva nielusta hurjan näköinen, mutta hyvä.”
”Oirearviosta tuleva alkuinfo lääkärille olisi hyvä juttu.”


Tässä on joitain poimintoja ensimmäisestä kyselystä asiakkaille ja henkilökunnalle. Koko raportti on luettavissa pikapuoliin. Tulemme huomioimaan nämä havainnot ja kommentit osana kehittämistyötämme, jotta saisimme oirearvioista mahdollisimman hyvin sekä asiakkaita että ammattilaisia palvelevan työkalun. Työmme siis jatkuu ja kaikki käyttäjiltä saatava palaute on tärkeää.

Teksti: Tiina Markkula, Helsingin ODA-hankkeen projektipäällikkö

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti